Kaamosmasennus? Kokeile näitä kolmea ravintolisää!
Kaamosaika on monelle suomalaiselle raskas ajanjakso, jolloin vähäinen luonnonvalon määrä ja kylmenevät päivät voivat heikentää energiatasoja. Tämän seurauksena olo voi olla väsynyt sekä tahmea, ja mieliala saattaa laskea. On kuitenkin useita keinoja, joilla omaa vireystilaa voi tukea arjessa. Kokosimme yhteen vinkkejä, joiden avulla helpotat kaamosväsymystä!
Hyödynnä valohoitoa. Talviaikaan auringonvalo vähenee minimiinsä, mikä vaikuttaa kehon sisäiseen kelloon. Kirkasvalolamput ovat hyvä keino korvata puuttuvaa päivänvaloa ja tukea vireystilaa.
Liiku! Liikunta on yksi tehokkaimmista tavoista lisätä energiaa ja parantaa mielialaa. Ulkoilu päiväsaikaan on erityisen tärkeää kaamosaikaan, sillä vaikka päivänvalo on vähäistä, sillä on silti merkitystä kehon hyvinvoinnille.
Pidä huolta unirytmistä. Kaamosaikana unirytmi saattaa häiriintyä, mikä vaikuttaa suoraan vireystilaan. Pidä kiinni säännöllisestä unirytmistä ja vältä sinivaloa illalla. Pimeän ajan vuoksi unentarve saattaa kasvaa, joten nukkumaanmenoa voi halutessaan aikaistaa.
Näe ystäviä ja ota aikaa itsellesi. Yhteiset hetket ystävien ja perheen kesken kohottavat mielialaa ja tuovat piristystä arkeen. Varaa myös aikaa omiin harrastuksiin ja rentoutumisen hetkiin.
Syö monipuolisesti ja tue ruokavaliota ravintolisillä. Ravitseva ruokavalio auttaa kehoa pitämään hyviä energiatasoja yllä. Voit tukea ruokavaliota kaamosaikana myös ravintolisillä: etenkin D-vitamiini, C-vitamiini ja magnesium voivat olla hyödyllisiä pimeänä vuodenaikana. Kerromme, miksi!
Puhdistamon ravintolisillä kaamosoireita vastaan!
D-vitamiini: Tukea vastustuskyvylle
D-vitamiinia kutsutaan usein aurinkovitamiiniksi, sillä sitä syntyy, kun altistumme auringonvalolle. Suomen pimeän syksyn ja talven vuoksi koko kansan olisi syytä ottaa D-vitamiinia ravintolisänä. D-vitamiini edistää paitsi immuunijärjestelmän myös lihasten ja luuston normaalia toimintaa.
Puhdistamon Super D-vitamiini 100 µg on vahva D-vitamiinilisä, joka sisältää luonnollisesti A-vitamiinia. Kapselit pohjautuvat lampaan villasta saatavaan kolekalsiferoliin sekä turskanmaksasta saatavaan kalaöljyyn, jolla on korkealaatuinen rasvahappokoostumus, mukaan lukien tärkeät rasvahapot EPA ja DHA. Luonnollinen kalaöljy varmistaa D-vitamiinin erinomaisen imeytymisen.
C-vitamiini: Apua väsymykseen ja uupumukseen
C-vitamiini on välttämätön vesiliukoinen vitamiini, jota olisi hyvä saada päivittäin. C-vitamiini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta, vahvistaa vastustuskykyä ja edistää immuunijärjestelmän pysymistä normaalina. Lisäksi C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista ihon, luuston, verisuonten ja rustojen normaalia toimintaa varten sekä lisää raudan imeytymistä.
Puhdistamon Vahva C-vitamiini on pitkävaikutteinen C-vitamiini, joka on tieteellisesti tutkitussa PUREWAY-C® -muodossa. Tässä vitamiinimuodossa askorbiinihappo on sidottu rasvahappoihin, mikä parantaa vitamiinin imeytymistä ja hyödyntämistä kehossa.
Magnesium: Rauhoita mieli ja hermosto
Magnesium on välttämätön mineraali, joka auttaa kehoa taistelemaan väsymystä ja uupumusta vastaan, tukee lihasten ja hermoston normaalia toimintaa sekä edistää luuston pysymistä normaalina. Lisäksi se osallistuu normaaliin energia-aineenvaihduntaan, joka on tärkeää jokapäiväisessä jaksamisessa ja vireystilan ylläpidossa.
Löydä itsellesi sopiva magnesium Puhdistamon valikoimasta: Energia Magnesium tarjoaa tukea väsymykseen ja uupumukseen, Tripla Magnesium tarjoaa kokonaisvaltaista tukea palautumiseen ja jaksamiseen ja Ilta Magnesium tukee rentoutumista ja rauhoittumista, etenkin iltaisin.